10/22/13

Arruda palaa päävalmentajaksi Arruda luotsaa Atlantista ensi kaudella. Kuva: Matti Murto. Alan Arruda palaa Atlantiksen edustusjoukkueen päävalmentajaksi vuoden tauon jälkeen. Arrudan pesti alkaa tammikuun alusta, ja sopimus on voimassa toistaiseksi. Alan Arruda toimi Atlantiksen pelaajavalmentajana kaudella 2012 Unto Virkkalan saatua potkut toukokuussa. Arruda hankki ammattimaisella asenteellaan nopeasti pelaajien kunnioituksen, ja sai joukkueensa pelaamaan vahvan loppukauden. Kuluvan vuoden Arruda on viettänyt kotimaassaan Brasiliassa, missä hän on sekä pelannut että valmentanut paikallista junioriakatemiaa. Mutta nyt mies pakkaa perheensä jälleen koneeseen ja saapuu kylmään pohjolaan 4. tammikuuta. Alan Arruda on pelannut Atlantiksessa kaudesta 2010. Kolmessa vuodessa pallotaituri pelasi punapaidassa 70 ottelua Kakkosessa. Ennen Atlantista brassi pelasi Virossa JK Nõmme Kaljussa, missä hän toimi joukkueen kapteenina. Arruda palaa innoissaan Atlantikseen.- Tämä punainen paita on minulle kuin toinen iho. Olen todella motivoitunut rakentamaan meille vahvan joukkueen. Tulemme tekemään rajusti töitä, sillä se on ainoa tie menestykseen. Reservijoukkue on Arrudalle erittäin tärkeä. - Siellä kehitämme tulevia pelaajiamme. Haluan että yhteistyö joukkueiden kesken todella toimii, ja odotan mielenkiinnolla, minkälaisia pelaajia sieltä on kasvamassa edustukseen. Atlantis-manageri Aarne Tenkanen on myös erittäin tyytyväinen Alan Arrudan paluuseen. - Arruda teki viime vuonna mahtavan urakan, kun hän otti ohjat kesken kauden ja teki meistä loppukaudeksi joukkueen. Samaa asennetta vaaditaan nytkin, jos haluamme haastaa Kakkosen kärkijengit.